tiistai 27. elokuuta 2013

Morsiusneitojen mekot

Oho! Aikamoista vauhtia etenee jo hääsuunnittelut, vaikka hääpäivään on vielä monen monta kuukautta. Tarkoituksena oli hankkia morsiusneitojen/kaasojen mekot vasta ensi keväänä, koska yksi kaasoistani odottaa tällä hetkellä vauvaa. Eli mekon koosta ei vielä ole täyttä varmuutta.

Mutta ei, taas oli kohtalolla sormet pelissä. Olin pari viikkoa sitten lapsenvahtina hääkirkon ajan Suomenlinnassa ja bongasin kyseisten häiden morsiusneitojen yllä olevat mielettömän upeat mekot. Elegantit, kreikkalainen jumalatar -tyyliset pitkät mekot, jotka olivat kauniin vaalean roosan väriset. Pienen selvitystyön jälkeen sain tietää, että kyseessä oli varsin edullinen H&M:n mekko. Mikä parasta, kyseisiä mekkoja näytti olevan nettikaupassa alennusmyynnissä ja mekoille jäisi hintaa vain 25 euroa kappaleelta!! Minun ei pitänyt edes kustantaa morsiusneidoille mekkoja, mutta silloin päätin, että nämä mekot on saatava.

Valitettavasti nettikaupasta oli jo ehtinyt loppua kaikki koot. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo kehittänyt aiheesta pakkomielteen ja suuntasin henkkamaukan myymälään Helsingin keskustaan. Mekkoja löytyi vielä, joskin ne olivat liikkeissä normaalihintaisia. Päädyin sitten ostamaan kolme mekkoa, eikä se täysi hinta (49,90e) nyt loppujen lopuksi myöskään pahalta tuntunut. Mukana ostoksilla oli yksi kaasoista, jolle mekko istui täydellisesti. Kahteen muuhun mekkoon joutuu sitten mahdollisesti tekemään pieniä muutostöitä, mutta katsellaan sitä sitten ensi keväänä.

Olen iloinen valinnastani, vaikka näin jälkeenpäin onkin selvinnyt, että tämä mekko on ollut ilmeisen suosittu kesän 2012 häissä. Tiedän nyt jo ainakin kahdet häät, joissa kaasoilla on ollut sama mekko yllä tänä kesänä :D Mutta ajattelin, että mekkoa voisi sitten hieman tuunata meidän häihimme esimerkiksi jollain pienellä säihkyvällä yksityiskohdalla. Ja nämä häät, joissa mekkoa on käytetty eivät ole olleet minun lähipiirissäni, joten kukaan vieraista ei voi loukkaantua matkimisesta ;)

Väri sopii mielestäni todella hyvin keväthäihin. Nyt väriteemaksi on siis muodostumassa roosa/vaaleanpunainen, valkoinen ja bling bling eli hopea ja timantit ;)




Mitäs tykkäätte?

6 kommenttia:

  1. Ihana ihana mekko. :) Olin juuri kaksi viikkoa sitten häissä, joissa kaasoilla oli kyseiset mekot päällä. Ne olivat kyllä mielettömän kauniit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Olitkohan samoissa häissä :D Onkohan nää nyt sitten ihan liian out jo ensi keväänä.

      Poista
  2. Mullakin oli toi mekko kesähäissä päällä! Tosin olin vain vieraana, mutta paljon kehuja sain kuitenkin :) Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, ettei omien häävieraiden joukkoon eksy ketään tässä mekossa, ettei sekoiteta morsiusneitoihin :D

      Poista
  3. Mulla on ollu myös toi ko mekko kesähäissä! Tykkän vaikka ite sanonkin:)

    VastaaPoista
  4. Yes, I am totally agree with you, I am a great fan of your website, you write very informative articles.
    Keep writing such amazing post,

    Thanks for sharing.


    Laptop service centre in Jaipur


    Regards

    Sameer

    VastaaPoista